Näyttelytreeniä ja noutoharjoituksia

Eilisiltaisen luontoelämyksen vastapainoksi tänään harrastimme aivojumppaa. Se oli tarpeen niin koirille kuin minulle itsellenikin.
Kameran akku oli lopuillaan, joten keskityimme vain pelkkään tottelevaisuus ym. harjoituksiin..

Titine on menossa syksyn aikana useampaankin pentujen ulkomuodon arviointitapahtumaan, joten pakkohan neitokaista on edes kerran totuttaa näyttelyremmiin ja tietyn tyyppisiin poseerausasentoihin.

Olen ihastunut naksuttimen mukanaan tuomiin nopeisiin koiran oivalluksiin!
Turhat puheet vain mielestäni sekoittavat etenkin alkuopetuksessa pienen karvaisen oppilaan keskittymistä olennaiseen. Tähän naksu on enemmän kuin välttämätön kapistus!
Titine oivalsi melkein heti seisomisen tuomat etuudet! Poseeraus siis on kannattavaa, niinpä! Samoin reipas ravi ilman pomppuja on palkitsevaa! Hihnassa vetäminen ei ole palkitsevaa. Näitä asioita Titinen aivokoppa raksutti menemään.

Jos Titine ei olisikaan tulevaa missiainesta, on hänellä joka tapauksessa lahjoja kaikkeen omatoimiseen älyilyyn ainakin! Se on huomattu.

Melanie taas vuorostaan paneutui noutamisen saloihin. Naksu osoittautui tässäkin tapauksessa oivalliseksi apuvälineeksi!
Melanie haki jo 5 metrin päästä kapulan ja kantoi sen melkein minulle saakka.
Koko aikana en puhunut sanaakaan. Naksu toimi namien kanssa erinomaisesti oppimisen suuntaa antavana, mitä lopputuloksena haluan tapahtuvan, kun noutokapula on maassa. Vielä en ole paneutunut käteen luovuttamiseen. Kaikki aikanaan. Tämähän oli vasta kolmas treenikerta noutoa Melanielle.

Simone oli sitten viimeisenä vuorossa. Tuossa samalla saan harjoiteltua remmissä odottelua hiljaisuudessa, kun touhuan vuorotellen jokaisen kanssa. Titine ei ole oikein vielä hyväksynyt odottamista täysin hiljaa, mutta harjoitus tekee mestarin.
Simonella on myös tiedossa ainakin yksi näyttely, joten poseerausta ja hihnassa kävelyä oli ohjelmassa.
Simone toimi oikein iloisesti ja rutinoidusti, kuten osasin odottaakin. Yllätys odotti lopuksi: kauan kaivattu leluhiirihän tupsahti palkkioksi jostain taskustani! Simonen suurin himo oikeiden myyrien jälkeen on leluhiiret! Nooo, jänishän olisi ihan parasta, jos sen saisi kiinni.

Treenit on hyvä päättää antamalla leluhiiri Titinelle, joka ei sitten ole vielä koskaan luovuttanut sitä takaa-ajajilleen. 15 minuuttia sitten täyttä laukkaa kenttää ympäri kaikki kolme.
En voi kuin ihmetellä noita äkkikääntymisiä ja kurvailuja, joita tuo pieni Titine hiiri suussansa, muristen aina täpärissä läheltäpiti tilanteissa, jaksaa yhä vaan varmasti loputtomiin harrastaa. Simone ja Melanie osoittavat selkeästi missä vaiheessa Titine saa sitten kokonaan pitää hiirensä. Joku raja se on saalistamisessakin.

Kotiin paluu sujui rauhallisemmissa merkeissä kuin treeneihin menomatka. Sehän oli tarkoituskin. Kaikkiaan toista tuntia reilusti saimme näissä puuhasteluissamme kulumaan.
Mutta tätä kirjoittaessa tuntuu jotenkin, että olisimme voineet kuitenkin muutaman tunnin lisätä lenkkeilyyn. Sellainen meno on taas tylleröisillä menneillään.
Lähdettävä se on vaan yöulkoiluun. Naapurienkin helpotukseksi.