Nyt on aika päästellä hiukan höyryjä ulos, kun liikaa alkaa sisään pakkautua tuota elämän epäkohdista aiheutuvaa purkautumatonta energiaa.
Hyvät hyssykät, mikä tätä maailmaa oikein vaivaa?
Olenko jo aivan kalkkis ja siitä syystä asiat riepoo?
Enpä tiedä!
Miksi se kadulla tietä antava osapuoli olen aina minä kolmine koirineni?
Jotta kolme perheen emäntää (huomattavasti minua nuorempia) voivat rinnakkain reippaasti sauvakävellä ylitsenikö? Vai sen takia, että koululaishurjapäät jopa neljä rinnakkain maastopyörineen voivat takaapäin törmätä edellä köpöttelevään puolikuuroon mummoparkaan spanieleineen jalkakäytävällä?
Miksi ihmeessä talvella suurten lumikinosten keskellä kapealla tallatulla polulla juuri minä olen se, joka rämmin kolmen koirani kera napaa myöten kinoksissa?
Vain siksikö, että töistä palaavat energiset kolmekymppiset pääsevät nopeammin kotiinsa metsän läpi oikopolkua harppoen ja hapanta naamaa vain näyttäen, kun mummo on hukkua lumeen antaessaan tilaa polulla?
Kerran uskalsin vikistä rasitusastmani takia ilmaa haukkoen kinoksesta, että sanoitteko kenties jotain?
Niin vastapuoli kaulukseensa tuhahti, ettei sanonut mitään... Johon minä henki katkonaisesti vinkuen: "Ai anteeksi, olin ihan kuulevinani, että kiititte? No eipä sitten mitään, köh, köh!
Muistan aina, kuinka kovasti nuorena toivoin pian tulevani aikuiseksi, että ei tarvitsisi aina antaa paikkaansa kaiken maailman kiukkupusseille linja-autossa ja kuinka helppoa elämä muutenkin olisikaan sitten isona...
Ja "patkat" sanon minä tänä päivänä!
Ainoa ero on nyt vaan, että mitä kurttuisemmaksi naama käy, sen vähemmän etuisuuksia ja kohteliaisuuksia on odotettavissa enää edes toiselta sukupuolelta. Siispä ei enää mitään. No, ehkä säälistä joskus.
Olisinpa vielä nuori ja vetreä!
Päätinkin tuolla ulkosalla, jälleen ojien kautta koirineni rämpiessä muita ihmisiä väistellessäni, että kirjoitan aina tänne MuCawien Blogiin purnauksiani niin kauan kuin niitä riittää ja tulee eteeni. Enää en katkerana niitä niele.
Tässäpä oli hiukan esimakua mitä tuleman pitää!
Kylläpä helpotti jo kummasti mummelin oloa. Hymyilyksi ihan pistää!
