Tyttöjen juttuja

Viime aikoina olen pohdiskellut lähes päivittäin, kärsiikö koira valeraskaudestaan vai onko se sen elämään kuuluva ja puolivuosittain toistuva normaali ajanjakso?

Melanieta nyt katsoessani näen vain sen surkean surullisen katseen ja pakostakin herää ajatus: onko se sairas?

Ruoka maittaa, kyllä! Ei ripulia, vatsa toimii, ei juo liikaa...
Mutta sen sisäänpäin vetäytyvä olemus on täysin vastakohta aiemmin niin iloiselle ja veikeälle tyttöselle.

Vain muutama kuukausi aiemin Simone oli samassa tilassa.
Seuraako Titinen vartuttua silläkin samanlainen puolivuosittain toistuva olotila?

Kärsinkö minä vain tästä ja koirat elävät tyytyväisinä elämäänsä, kuten se on niille suotu ja on niille tarkoituksenmukaista?

Onko tämä nyt yksi esimerkki viime aikoina paljon esillä olleesta koirien inhimmillistämisongelmasta?
Ihmisen itsensä keksimä ongelma hänelle itselleen. Turhaa murhetta asiasta, joka kuuluu narttukoiran normaaliin elämään?

Hyväksyisin tilanteen täysin, jos olisin täysin varma, etten itse voi asialle mitään ja ennen kaikkea valeraskautta poteva ei tilastaan mitenkään kärsi...

Siis tässä kohtaa uroksien kanssa eläminen oli jotenkin rehvakkaampaa!
Mutta muuten taas tyttösten olemus ja ennen kaikkea niiden uskollisuus ja erityisesti kuuliaisuus viehättää urosten "pakko merkata vielä tuokin"- touhujen jälkeen enemmän.

Tämä koko asia taitaa ollakin verrattavissa ihmisten kauniimman sukupuolen elämään kuuluviin juttuihin!

Olisihan minun nyt tuo pitänyt oivaltaa!
Ihan vain meidän tyttöjen kesken...

Koulutukset alkoivat elokuussa

"Kuka saa olla ekana koulutettavana?"- Valitse nyt näistä sitten, kun jokainen haluaa olla se ensimmäinen....

Titine viisi kuukautta tänään!

Onnittelut pienoiselle Titinelle!

Näyttelytreeniä ja noutoharjoituksia

Eilisiltaisen luontoelämyksen vastapainoksi tänään harrastimme aivojumppaa. Se oli tarpeen niin koirille kuin minulle itsellenikin.
Kameran akku oli lopuillaan, joten keskityimme vain pelkkään tottelevaisuus ym. harjoituksiin..

Titine on menossa syksyn aikana useampaankin pentujen ulkomuodon arviointitapahtumaan, joten pakkohan neitokaista on edes kerran totuttaa näyttelyremmiin ja tietyn tyyppisiin poseerausasentoihin.

Olen ihastunut naksuttimen mukanaan tuomiin nopeisiin koiran oivalluksiin!
Turhat puheet vain mielestäni sekoittavat etenkin alkuopetuksessa pienen karvaisen oppilaan keskittymistä olennaiseen. Tähän naksu on enemmän kuin välttämätön kapistus!
Titine oivalsi melkein heti seisomisen tuomat etuudet! Poseeraus siis on kannattavaa, niinpä! Samoin reipas ravi ilman pomppuja on palkitsevaa! Hihnassa vetäminen ei ole palkitsevaa. Näitä asioita Titinen aivokoppa raksutti menemään.

Jos Titine ei olisikaan tulevaa missiainesta, on hänellä joka tapauksessa lahjoja kaikkeen omatoimiseen älyilyyn ainakin! Se on huomattu.

Melanie taas vuorostaan paneutui noutamisen saloihin. Naksu osoittautui tässäkin tapauksessa oivalliseksi apuvälineeksi!
Melanie haki jo 5 metrin päästä kapulan ja kantoi sen melkein minulle saakka.
Koko aikana en puhunut sanaakaan. Naksu toimi namien kanssa erinomaisesti oppimisen suuntaa antavana, mitä lopputuloksena haluan tapahtuvan, kun noutokapula on maassa. Vielä en ole paneutunut käteen luovuttamiseen. Kaikki aikanaan. Tämähän oli vasta kolmas treenikerta noutoa Melanielle.

Simone oli sitten viimeisenä vuorossa. Tuossa samalla saan harjoiteltua remmissä odottelua hiljaisuudessa, kun touhuan vuorotellen jokaisen kanssa. Titine ei ole oikein vielä hyväksynyt odottamista täysin hiljaa, mutta harjoitus tekee mestarin.
Simonella on myös tiedossa ainakin yksi näyttely, joten poseerausta ja hihnassa kävelyä oli ohjelmassa.
Simone toimi oikein iloisesti ja rutinoidusti, kuten osasin odottaakin. Yllätys odotti lopuksi: kauan kaivattu leluhiirihän tupsahti palkkioksi jostain taskustani! Simonen suurin himo oikeiden myyrien jälkeen on leluhiiret! Nooo, jänishän olisi ihan parasta, jos sen saisi kiinni.

Treenit on hyvä päättää antamalla leluhiiri Titinelle, joka ei sitten ole vielä koskaan luovuttanut sitä takaa-ajajilleen. 15 minuuttia sitten täyttä laukkaa kenttää ympäri kaikki kolme.
En voi kuin ihmetellä noita äkkikääntymisiä ja kurvailuja, joita tuo pieni Titine hiiri suussansa, muristen aina täpärissä läheltäpiti tilanteissa, jaksaa yhä vaan varmasti loputtomiin harrastaa. Simone ja Melanie osoittavat selkeästi missä vaiheessa Titine saa sitten kokonaan pitää hiirensä. Joku raja se on saalistamisessakin.

Kotiin paluu sujui rauhallisemmissa merkeissä kuin treeneihin menomatka. Sehän oli tarkoituskin. Kaikkiaan toista tuntia reilusti saimme näissä puuhasteluissamme kulumaan.
Mutta tätä kirjoittaessa tuntuu jotenkin, että olisimme voineet kuitenkin muutaman tunnin lisätä lenkkeilyyn. Sellainen meno on taas tylleröisillä menneillään.
Lähdettävä se on vaan yöulkoiluun. Naapurienkin helpotukseksi.

Retki jälleen Meiko-järven kallioille

Eilen illalla, auringon vielä lämmittessä melko korkealta taivaalta, suuntasimme me, Simone, Melanie ja kohta 5-kuinen Titine, retkemme kohti Meikon luonnonsuojelualuetta. Nyt muistin varustautua oikein eväin ja kameroin.

Olin miltei unohtanut, kuinka kaunis ja vieläkin lähes koskematon tuo paikka olikaan!
Jos haluaa nauttia Suomen luonnosta parhaimmillaan, ilman häriöitä, vain ja pelkästään yksin koirineen, tässä se on!

Henkeäsalpaavan kaunista, kirkas ja puhdas vesi ja luonnon rauhaa...



Simone ja Melanie ihastuivat heti rantakallioita ympäröivään vesielementtiin!


Viimeiseksi olisin Melaniesta uskonut, että juuri tämä hemmotelluin typykkä oppiikin ensimmäisenä uimaan juuri tällä retkellämme! Taidanpa olle aika ylpeä rakkaasta "pupupöksyläisestäni"...



Mutta missä onkaan Titine? HOHOI!
Siellähän se Titine seisoo! Ainoa kuva Titskusta, koska
"miss-neiti" varoi visusti kastelemasta silkinpehmeitä töppösiään...




Aika riensi tässä luonnon taivaallisen kauniissa melkeinpä pysähtyneisyydessä aivan huomaamatta. Pari tuntia oli kadonnut jonnekin ja aurinko jätti jäähyväisiään meille matkalaisille. Oli aika sonnustautua kotiin päin!



Tulemme tänne varmasti vielä uudelleen. Viimeinen muisto vielä taaksemme jäävästä kauneudesta ikuistettuna.