maanantai 22. joulukuuta 2008
Uskomaton huijaus
Joulukuun paras tapahtuma ja asian oikeaan arviointiin päätymiseni on ehdottomasti kertomisen arvoinen.
Varsinainen lähes 2 vuotta jatkunut huijaus!
Olen toista vuotta jo toitottanut kaikille ystävilleni ja tuttavilleni, että meidän älykkömme, Runeberg alias Ruupe on todistettavsti täysin kuuro.
Voi voi, reppanaa, turha sille on puhua tai antaa komentoja, eihän se kuitenkaan mitään kuule.
Samalla olen läpsäyttänyt kämmennet voimakkaasti yhteen sen pään yläpuolella takaapäin, vahvistaakseni vierailulla oleville toteamustani: Ei minkäänmoista reaktiota. On se vaan uskottava.
Nimeltä kutsuttaessa ei mitään reagointia, kuuro mikä kuuro.
No, voiko kuuro koira tulla yhtäkkiä kuulevaksi?
Enpä usko.
Erään lähipiirissäni sattuneen tapauksen myötä ja myös monesta muustakin syystä jouduin tarkentamaan johtajan asemaani tässä "hullrumhei-laumassani":
Kuka tätä porukkaa oikein johtaa ja miten? Eletäänkö täällä kuin kanit kalmistossa?
Niinpä. Meillä elellään pääasiassa yöaikaan. Hiljaisuutta on valitettavasti noudatettava tai tulee muutto ulkoilmaelämään.
Kuinka sitten sattuikin seuraavanlainen tapaus?
Kurakelillä lenkkeiltyämme runsaat 2 tuntia ja palattuamme kotiin pesulle, kello näyttikin jo 4.30 aamulla.
Päästin pestyn ja kuivatun koiran valmistuttuaan vuorollaan kylppäristä muualle asuntoon, ihan kylpyhuoneen tilanahtauden takia.
Enhän sitten muistanut, että broilerinsiivet olivat sulamassa koiria varten keittiön työtasolla.
Mutta Mindy Mae kyllä muisti!
Äänekkäästi sen havainnon toi julkikin!
Juoksi metelistä päätellen edestakaisin kylppärin ovelta keittiöön, edes takaisin ja monen monituista kertaa liikaa minun mittapuuni mukaan! Naapureista nyt puhumattakaan, kerrostalossa yöaikaan..
Karmeaa räksytystä pitäen, minua luultavasti "hoputtaen"..hmmm!!
En ollut kovin ystävällinen rynnätessäni vaientamaan tuota hirviöriiviökoiraa, en varmaankaan.
Sain onneksi hänen armollisuutensa "lennosta" kiinni ja ravistelin "hiukan". Seurauksella, että jouduin samalla pohtimaan, koska tämän ärisevän ja todella raivoisasti murisevan koiran voi laskea alas? Minulleko se murisee? Tietenkin, en näe muitakaan kohteita?
Tuntui siltä, ettei tämä raivotar aijokaan hevillä hiljentyä, päinvastoin!
Ratkaisin "pienen ongelmani" paiskaamalla raivottaren sänkyyni, siis patjalle, joka ei satu heitettävään.
Olin niin yllättynyt kurinpalautuksen saamasta käänteestä, että pystyin ajattelemaan hämmästyttävän kirkasotsaisesti: Enhän nyt pientä raivotarta halua sentään vahingoittaa, pehmeä patja sen olla pitää...
Siihen jäi "pikkuhillviö" selälleen suu tiukkana viivana ja itse puuskutin takaisin kylppäriin jatkamaan vielä yhden kuramaakarin keskeytynyttä pesua.
Yllätyksekseni pesusouvista selvittyäni, raivokas prinsessani oli aivan samassa asennossa, mihin sen olin jättänytkin. Suu ei sentään ollut enää niin mutturassa.
No, meillä ei olla pitkävihaisia, eihän siinä olisi mitään järkeä.
Siispä kutsuin porukan keittiöön ja ajattelin jakaa sitten ne broiskun siivekkeet kaikille.
Mutta en ihan helpolla, ne pitää tästä lähtien ansaita!
Siispä jokaiselle vuorotellen pientä sulkeista.
Päätin aloittaa häirikkötapauksestani.
"Istu, maahan, istu, maahan"... Tietysti joka osuuden jälkeen suullinen kehuminen: Hyvä!
Mutta ei käsimerkkejä, ei keholla ohjaamista, vain pelkät komennot. Hienostihan tuo meni. Bravo! Minulla onkin ihan hyvä koirulainen.
Miten satuinkaan siinä sivusilmällä vilkaisemaan sivulle kääntämättä päätäni ja näin tämän kuuron Ruuneperin. Olin siihen lähes selin, ja se teki aivan samat toiminnot jokaisella komennolla???
Siis sehän kuulee ja ihan hyvinkin vielä! Hämmästyksestäni huolimatta alkoi jotenkin sapettaa ja nolottaamaankin. Ei näin voi olla?
Varsinainen puhallus!
"Jäbä" on saanut elää kuin sika viljapellossa, helppoa elämää, kun on ollut niin "kuuro".
Ruupen asemaahan on vaan pönkittänyt minun käytökseni!
En ole sitten sen kummemmin sille enää paljoa jutellutkaan,(runsaaseen vuoteen?) koska en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi, kuuro kun reppana on.
Mutta jäipäs kiinni! Aivan hävettää itseni takia.
Antaa nyt luontokappaleen ohjailla ihmistä....
Ehkä olin tätä opetusta vailla?
Ei voi olla koskaan niin tietäväinen, ettei sudenkuoppaan voisi pudota. Ja minähän putosin ja syvälle.
Yritän kyllä ilman apuja päästä täältä ylöskin.
Onhan tässä nämä hyvätkin puolet: voin vannoa ja vakuuttaa, että tosi hyvin kuuleekin tuo minun entinen kuuro cavalierini, kohta 7 vee!
Hakee käskystä pallon, tulee sivulle ja menee pelkillä sanallisilla käskyillä sivulla istumaan ja maahan.
Seuraamisesta "liikkeestä maahanmeno" sujuu kuin tyhjää vaan?
Uskomaton huijari!! Vai huijasiko se edes..
Eihän sen tarvinnut.
Sitä paitsi en usko, että koirilla on edes resursseja moisiin kataluuksiin.
Ihmiset huijaavat, eivät koirat, m.o.t.
Tästä on hyvä jatkaa! Elämä opettaa, vai oliko se Siperia?
lauantai 13. joulukuuta 2008
Suuri suru
Meidän laumaamme kohtasi 7.12 suuri menetys.
Rakkaamme pieni peikkopoika, Ville-Veikko, siirtyi sateenkaarensillalle.
Ei tarvitse urhoollisen taapertajan enää kärsiä.
Pahoittelen, etten ole päivittänyt sivujani, en pitänyt blogia ajan tasalla, en kirjoittanut muistoissa osioon sivuillani mitään.
Kaikki on ollut niin sumuista ja surutyö vienyt voimia.
Kirjoitan kun on sen aika.