 |
| R.I.P. Rakas isäni 5.6.1929 - 30.12.2012 |
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
lauantai 1. joulukuuta 2012
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Marraskuu kolkuttaa jo ovella
Lokakuun huippujuttu oli viikonloppuretki ystäviemme Hapsutassulaisten kanssa Ulvilaan Hapsutassujen kesän viettopaikkaan. Kuvassa koko karvainen kööri.
Ylärivissä Iines ja Melanie
Alhaalla vasemmalta Titine, Simone, Bella, Nasu ja makaamassa Minni.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Syksyä pukkaa!
Titinen ilveilyä ja ilmeilyä syksyn piristykseksi.
Titine toivottaa kaunista ja värikästä syksyä ja ilmeilee muutenkin vaan...
Titine myös on huolehtinut kiitettävästi Simonen lapsosten leikittämisestä. Suurkiitos Titsku, itsekin vielä "pentunen" kun on.
torstai 9. elokuuta 2012
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Mitäpä muut tuumivat
Elämä on kyllä enimmäkseen pyörinyt pientä ympyrää Simonen pentulaatikon ympärillä.
Lenkkeilyt ovat jääneet valitettavan lyhyiksi pentusten ensimmäisten elinviikkojen aikana.
Rankkaahan se on ollut kaikille, kun on jouduttu tinkimään yöunien yhtäjaksoisuudesta ja päähuomio hereillä ollessa on enimmäkseen hoivatyössä Simonen apuna.
No, enpä ollut nyt tässä vaiheessa ajatellutkaan rakkaan laumani kasvattamista, ei huolta tytöt!
Lenkkeilyt ovat jääneet valitettavan lyhyiksi pentusten ensimmäisten elinviikkojen aikana.
Rankkaahan se on ollut kaikille, kun on jouduttu tinkimään yöunien yhtäjaksoisuudesta ja päähuomio hereillä ollessa on enimmäkseen hoivatyössä Simonen apuna.
No, enpä ollut nyt tässä vaiheessa ajatellutkaan rakkaan laumani kasvattamista, ei huolta tytöt!
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Heinäkuussa pentuillaan!
Eipä ole ehtinyt vaavien viereltä paljonkaan Blogejaan aatella.
No, hengissä ollaan koko kööri, meitähän onkin nyt 6 cavalieria ja minä!
"Sumo"-poika vieläpä ainoana toisen sukupuolen edustajana.
Alla kuvia viime ajoilta:
No, hengissä ollaan koko kööri, meitähän onkin nyt 6 cavalieria ja minä!
"Sumo"-poika vieläpä ainoana toisen sukupuolen edustajana.
Alla kuvia viime ajoilta:
 |
| Simonen vaavit ja Simone itse |
 |
| Kyläilemässä Hapsutassujen luona päivää ennen Simonen vaavien syntymää! |
 |
| Titine kullannuppu! |
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Oikein mahtava ja ihana viikonloppu
Saimme kerrankin kokea oikein ihanan ja virikkeisen viikonlopun koiramaisissa ja vieläpä ah! niin kesäisissä tunnelmissa sananmukaisesti luonnon helmassa.
Lauantaina olimme cavaliertrion kanssa hakemassa tuntumaa maastolajien saloihin.
Etelärannikon Tassutiimi tarjosi 8 koirakolle mahdollisuuden viettää päivää Inkoossa Västankvarnin omistamissa maastoissa asiantuntevan kouluttajan, Katja Karhisen, opastamina nenätyöskentelyn merkeissä. Koirat saivat hakuilla ihmisiä metsässä ja etsiä pudotettuja esineitä rajatulta alueelta. Lopuksi vielä tottisteltiin antoisan päivän päätteeksi koulutuskentällä ohjaaja Katja Karhisen opastamina. Kyllä kannatti!
Sunnuntaina suuntasimme Leilan, Jannen ja Hapsutassulaisten Minnin ja Iineksen ja tietysti meidän rinsessojemme Simonen, Melanien ja Titinen kanssa kohti Poria ja siellä lähinnä Leilan suvun kotoseuduille, mökkeilyn ja ulkoilun merkeissä.
Lauantaina olimme cavaliertrion kanssa hakemassa tuntumaa maastolajien saloihin.
Etelärannikon Tassutiimi tarjosi 8 koirakolle mahdollisuuden viettää päivää Inkoossa Västankvarnin omistamissa maastoissa asiantuntevan kouluttajan, Katja Karhisen, opastamina nenätyöskentelyn merkeissä. Koirat saivat hakuilla ihmisiä metsässä ja etsiä pudotettuja esineitä rajatulta alueelta. Lopuksi vielä tottisteltiin antoisan päivän päätteeksi koulutuskentällä ohjaaja Katja Karhisen opastamina. Kyllä kannatti!
Sunnuntaina suuntasimme Leilan, Jannen ja Hapsutassulaisten Minnin ja Iineksen ja tietysti meidän rinsessojemme Simonen, Melanien ja Titinen kanssa kohti Poria ja siellä lähinnä Leilan suvun kotoseuduille, mökkeilyn ja ulkoilun merkeissä.
 |
| Melanie, Titine ja Iines halajavat varmaankin veneilemään? |
 |
| Melskuta mietteliäänä maalaismaisemassa |
 |
| Janne ja takaa kurkistelee Minni |
 |
| Iines porhaltaa taas ja taas |
 |
| Titine varmaan ihmettelee kuinka kauan yhden rinteen nousu voi joltain kestää ja Jannea naurattaa |
 |
| Leilan kotitiluksia menneiltä vuosilta |
 |
| Trikolorijengiä, Titsku ja Minni |
 |
| Leila koirineen, eikä, siellähän on meidän Melsku ja Minni |
 |
| Melanie suloinen ja pehmoinen |
 |
| BlennariPoweria |
 |
| Oho! Titskuon lyöttäytynyt Hapsutassulaisten joukkoon! |
 |
| ja eikun karkuun! |
 |
| Joka on vika uimassa on sika! |
 |
| Melanie uskalsi! |
 |
| Oliko tässä nyt joku jekku vai? tuumailee Melskuta |
 |
| Voi Simone, kaksi viikkoa pentujen syntymään, oih! |
 |
| Meidän tiukka-Titine, hmh! Onko nyt kaikki oordningissa vai? Kaikki kuvat yllä copyright(c) Leila Lepistö |
torstai 14. kesäkuuta 2012
Tapaus Titine
Enpä vielä pari vuotta sitten olisi kuuna päivänä uskonut, että uusi pentu näinkin pian laumaamme ilmestyy!
Olihan laumamme kolme vuotta sitten kasvanut kahdella pennulla ja sekin tapahtui pidemmän harkinnan tuloksena.
Runsas vuosi sitten niin vain kävi!
Titine nyt vain ui salavihkaa sydämeeni.
Tapahtumaan ei vaikuttanut pennun ulkonäköseikat lainkaan, vaan se ratkaisevin oli Titinen luonne!
Titinen hämmästyttävän varhainen kyky määrätietoisesti tehdä ihan omia juttujaan ja näin erottua muista pentuesisaruksistaan.
Ikäänkuin Titine olisi itse valinnut toiminnallaan paikan, missä viettää loppuelämänsä.
Tuntuu näin jälkeen päin asiaa pohdiskellessa, ikään kuin Titine olisi tiennyt, miten vedota meikäläisen sydämeen!
Päivääkään en sitten ole katunut tuon riiviön saapumista perheenjäseneksemme.
Runsas vuosi on nyt mennyt jo näitten kolmen cavalierityttösten lauman luotsaamisessa.
Titine on sopeutunut aivan kuin itsestäänselvyytenä laumaamme, sen täysivaltaisena, jopa joskus vähän liikaakin valtaa ottavana jäsenenä.
Alla pohdintojani ennen Titinen valintaa
Olihan laumamme kolme vuotta sitten kasvanut kahdella pennulla ja sekin tapahtui pidemmän harkinnan tuloksena.
Runsas vuosi sitten niin vain kävi!
Titine nyt vain ui salavihkaa sydämeeni.
Tapahtumaan ei vaikuttanut pennun ulkonäköseikat lainkaan, vaan se ratkaisevin oli Titinen luonne!
Titinen hämmästyttävän varhainen kyky määrätietoisesti tehdä ihan omia juttujaan ja näin erottua muista pentuesisaruksistaan.
Ikäänkuin Titine olisi itse valinnut toiminnallaan paikan, missä viettää loppuelämänsä.
Tuntuu näin jälkeen päin asiaa pohdiskellessa, ikään kuin Titine olisi tiennyt, miten vedota meikäläisen sydämeen!
Päivääkään en sitten ole katunut tuon riiviön saapumista perheenjäseneksemme.
Runsas vuosi on nyt mennyt jo näitten kolmen cavalierityttösten lauman luotsaamisessa.
Titine on sopeutunut aivan kuin itsestäänselvyytenä laumaamme, sen täysivaltaisena, jopa joskus vähän liikaakin valtaa ottavana jäsenenä.
Alla pohdintojani ennen Titinen valintaa
 |
| Tätä kuvaa ottaessani, en edes haaveillut pennusta. Söpöjähän ne kaikki olivat. |
 |
| En vielä tätäkään kuvaa ottaessani ajatellut pentua itselleni. Kuvassa Titine ja siskonsa. |
 |
| Tätä kuvaa katsoessani ehkä hiukan aloin miettiä... Yksin kuvaa kun otin, oli tosi vaikeaa saada juuri tämä naperoinen poseeraamaan edes hetkinen paikoillaan. |
.jpg) |
| Oikeastaan oikein suloinen on tämä pentulainen... Ainakin nukkuessaan. Titinehän se siinä. |
 |
| Tämä kuva jo sykähdytti: TITINE, ooh. |
 |
| On siinä kyllä jotain.... rentoa, huoh! |
 |
| Titine se siinä vauhtiin lähdössä. Onneksi tein valintani, enkä kadu! |
 |
| Titine on samaa mieltä! Enkös olekin kiva? |
 |
| Ihana Titine! |
 |
| Titine, olethan aivan ihana! |
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Useasti meillä lausahdettua
"Söit sitten kaikki leivän päälliset?"
"Mihin se lihahyytelön kimpale tästä katosi?"
"Kyllä niitä hapankorppuja piti vielä olla jäljellä?"
"Mitä ihmettä sinä taas siellä mussutat, et kait taas vienyt pöydältä niitä viimeisiä leivänpäällysiä?"
"Kumman vähän voita jäljellä, eilen oli paljon enemmän tuossa rasiassa? Muisti kait pätkii..."
"Mitä ihmettä mun lautanen tekee lattialla ja vielä kahdessa osassa?"
"Söinkö jo sen voileivän? Ei sitä ainakaan enää missään näy..."
"Mitä ihmettä sä siellä pöydällä seisot?"
"Kuka on levittänyt roskiksen ympäri keittiön lattiaa?"
"Onneksi näitä silmälaseja voi vielä käyttää.."
"Koirat ei saa käyttää kaukosäädintä!"
"Mitä ihmettä mun kännykkä tekee siellä koiranpedissä?"
"Miten ihmeessä tässä talossa on vain pureskeltuja kuulakärkikyniä?"
"Oliko ihan pakko rikkoa kahdet sandaalit ja molemmat eri paria vielä?"
Rakastan ihania mussukoitani yli kaiken, kaikesta huolimatta!
Jaan kaiken niitten kanssa! Ihan kirjaimellisesti. Myös ilot ja surut.
"Mihin se lihahyytelön kimpale tästä katosi?"
"Kyllä niitä hapankorppuja piti vielä olla jäljellä?"
"Mitä ihmettä sinä taas siellä mussutat, et kait taas vienyt pöydältä niitä viimeisiä leivänpäällysiä?"
"Kumman vähän voita jäljellä, eilen oli paljon enemmän tuossa rasiassa? Muisti kait pätkii..."
"Mitä ihmettä mun lautanen tekee lattialla ja vielä kahdessa osassa?"
"Söinkö jo sen voileivän? Ei sitä ainakaan enää missään näy..."
"Mitä ihmettä sä siellä pöydällä seisot?"
"Kuka on levittänyt roskiksen ympäri keittiön lattiaa?"
"Onneksi näitä silmälaseja voi vielä käyttää.."
"Koirat ei saa käyttää kaukosäädintä!"
"Mitä ihmettä mun kännykkä tekee siellä koiranpedissä?"
"Miten ihmeessä tässä talossa on vain pureskeltuja kuulakärkikyniä?"
"Oliko ihan pakko rikkoa kahdet sandaalit ja molemmat eri paria vielä?"
Rakastan ihania mussukoitani yli kaiken, kaikesta huolimatta!
Jaan kaiken niitten kanssa! Ihan kirjaimellisesti. Myös ilot ja surut.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Kaikkista kolmesta "ainoasta" koirastani
Olen viime aikoina kovasti pohdiskellut noita kolmea karvaistani, Simonea, Melanieta ja Titineä.
Saan olla ikionnellinen, että ovat olleet täysin terveinä. Eläinlääkärissä ollaan vierailtu ainoastaan rokotuksissa ja cavaliereilta PEVISA:n edellyttämissä terveystarkastuksissa.
Rakastan näitä tyttösiä erityisen paljon, kuten aina omia koiriani ja toivon, että he saavat viettää kanssani onnellisen, terveen ja pitkän elämän.
Nämä prinsessani ovat niin helppoja ja kuuliaisia tapauksia jokainen ja onnekseni todella sopeutuvaisia tällaisen liikunnallisesti hidasvauhtisen, pahenevaa hengityselinsairautta potevan immeisen elinkumppaneiksi.
Toki nämä saavat aivan kiitettävän paljon kirmailla ulkosalla ja vielä enimmäkseen vapaana joka lenkillä. Lisänä liikuntaharrastuksille tulevat vielä viikottaiset rally-toko- ja tottelevaisuustreenit. Saavatpa karvaiset pimut silloin tällöin harrastaa aivan omatoimisesti agilityakin kerhomme koulutuskentällä! Sen ne myös tekevätkin, kaikki kolme sulassa sovussa, täysin ilman ohjausta omilla ehdoillaan! Täytyypä muistaa joskus ottaa oikein videolle!
Luonteeltaan nämä ovat täysin erilaisia persoonia jokainen. Oikeastaan se on vain onni, että näin onkin, koska täydentävät sopivasti toisiaan erilaisuuksillaan. Tupla-annos yhdenkään erityispiirteitä voisi taas olla jopa haitaksi lauman harmonialle ja häpeän tunnustaa, mutta varmasti myös minulle.
Varmasti satunnaisen tiukkapipon mielestä rakkaat prinsessani ovat täysin kurittomia, alituisesti ruokaa varastelevia, lellittyjä, komentelevia, jopa röyhkeitä, hirveän äänekkäitä ja kauhean metsästysvietin riivaamia pieniä hirviöitä! Mutta mitä väliä, minua heidän ns. erityispiirteensä eivät häiritse, itsehän olen ne tavallaan ikään kuin "luonutkin", sallimalla niiden ominaisuuksien syntymisen. Ehkä tietoisesti, kuitenkin luultavimmin tiedostamattani.
Simone on lauman kuningatar, heti minusta seuraava laumahierarkian asteikossa alaspäin.
Tämä tumma kaunotar, "pieni hiirenkuonolaisemme", on todella suloinen räpsysilmä ja myös hiljaisin kaikista. "Simpuka"- nimitys on hyvin kuvaava neitokaisellemme. Simpuka yhdellä k:lla, koska täysin mykkä hän ei ole. Simone on myös perheen vahtikoira. Postin saapuminen ilmoitetaan ja ylimääräiset portaikossa kulkijatkin satunnaisesti.
Ainutlaatuista Simpassa on sen tapa tulla johonkin aikaan yöstä viereeni tyynylle nukkumaan ja aina tullessaan ilmoittaa itsestään kirputtamalla korvalehteäni hyvin hellästi pikkuruisilla etuhampaillaan. Olen täysin otettu tästä ainutlaatuisesta huomion osoituksesta!
Simone on reilu laumahierarkian koiravaltiatar. Sen ei tarvitse fyysisesti voimalla ylläpitää asemaansa, vaan pelkkä tuijotus kohteeseen riittää saamaan alempiarvoiset ruotuunsa. Titine-kuopusta toki oli aluksi kurmuutettava ihan fyysisestikin, koska tämä neitokainen omaa sangen voimakkaan ja valtaan pyrkivän luonteenlaadun. Luotan täysin Simonen kykyyn arvioida tuollaiset asiat.
Lopuksi: Saa nähdä onko Simonella tiedossa "yllätys" tämän kesän varalle?
Siitä sitten myöhemmin lisää.
Melanie, ehdottomasti ainoa koirani, ainakin, jos häneltä kysyttäisiin.
"Melskutarallaa", kuten jo lempinimikin kertoo, on äänekäs, joka asiaan kommentoiva, joskus aivan raivostuttavan kovaääninen metelöitsijä. Mutta sitten taas toisaalta hän on niin suloisen hellyyttävä, pehmoinen ja rakastettava ikään kuin oikeasti "ainoa" hauvveliinini.
Ajoittain hän on oikea "bitch" ja sitten taas hetkessä surusilmä spaaanielityttönen! Enimmäkseen juuri tuo halittava surulliskatseinen ja pehmoinen...
Mitä tahansa kysynkään Melskutalta, vastaus tulee ennen kysymyksen loppua kuin hyllyltä vaan!
Tämä näsäviisas söpöläinen elää kuin minulla ei todellakaan olisi muita koiria ollenkaan.
Siitä syystä tämä prinsessani juuri onkin niin ainutlaatuinen ja yllätyksekseni parhaiten totteleva.
Välttämättä en tarvitsisi hänellä remmiä lainkaan tuolla kaduilla kulkiessani. Melanieta kun eivät kiinnosta koirat eivätkä muut ihmiset, tärkeintä on tapittaa minua!
Nuorempana Melanie ei piitannut muista ihmisistä kuin ainoastaan minusta. Nyt iän karttuessa on kuvioon astunut lisää ihmistuttavuuksia, joista Melanie ilostuu. Tavallaan ihan mukavaa todeta, että muutkin ihmiset tulevat Melanien hyväksymiksi.
Melanie on aina valmis tekemään kanssani mitä tahansa! Häntää huiskien, innokkaana katsekontakti minuun koko ajan säilyen, tämä tyttönen on valmis mihin tahansa koetokseen kanssani. Kunhan vain ei kuivia puunlehtiä lennä, niin kaikki sujuu!
Tarvitsen siis ainoastaan oman motivaationi säilyttämisen Melanien kanssa harrastamiseen edes jossain lajissa, niin sittenpä voisimme saavuttaa yhdessä oikeasti kisaillessa vaikka mitä!
Pääasia nyt minulle on kuitenkin, että Melaniella on mukavaa. Silloin on minullakin.
Titine.
Tapaus nimeltä Titine tarvitsee kyllä ihan oman otsikon ja aivan oman päivänsäkin kertoa Hänestä, "Titskutatskustamme". "TiukkaTitinestä". Titutatusta. On se vaan semmoinen pakkaus. Meidän "kuapus".
Saan olla ikionnellinen, että ovat olleet täysin terveinä. Eläinlääkärissä ollaan vierailtu ainoastaan rokotuksissa ja cavaliereilta PEVISA:n edellyttämissä terveystarkastuksissa.
Rakastan näitä tyttösiä erityisen paljon, kuten aina omia koiriani ja toivon, että he saavat viettää kanssani onnellisen, terveen ja pitkän elämän.
Nämä prinsessani ovat niin helppoja ja kuuliaisia tapauksia jokainen ja onnekseni todella sopeutuvaisia tällaisen liikunnallisesti hidasvauhtisen, pahenevaa hengityselinsairautta potevan immeisen elinkumppaneiksi.
Toki nämä saavat aivan kiitettävän paljon kirmailla ulkosalla ja vielä enimmäkseen vapaana joka lenkillä. Lisänä liikuntaharrastuksille tulevat vielä viikottaiset rally-toko- ja tottelevaisuustreenit. Saavatpa karvaiset pimut silloin tällöin harrastaa aivan omatoimisesti agilityakin kerhomme koulutuskentällä! Sen ne myös tekevätkin, kaikki kolme sulassa sovussa, täysin ilman ohjausta omilla ehdoillaan! Täytyypä muistaa joskus ottaa oikein videolle!
Luonteeltaan nämä ovat täysin erilaisia persoonia jokainen. Oikeastaan se on vain onni, että näin onkin, koska täydentävät sopivasti toisiaan erilaisuuksillaan. Tupla-annos yhdenkään erityispiirteitä voisi taas olla jopa haitaksi lauman harmonialle ja häpeän tunnustaa, mutta varmasti myös minulle.
Varmasti satunnaisen tiukkapipon mielestä rakkaat prinsessani ovat täysin kurittomia, alituisesti ruokaa varastelevia, lellittyjä, komentelevia, jopa röyhkeitä, hirveän äänekkäitä ja kauhean metsästysvietin riivaamia pieniä hirviöitä! Mutta mitä väliä, minua heidän ns. erityispiirteensä eivät häiritse, itsehän olen ne tavallaan ikään kuin "luonutkin", sallimalla niiden ominaisuuksien syntymisen. Ehkä tietoisesti, kuitenkin luultavimmin tiedostamattani.
Simone on lauman kuningatar, heti minusta seuraava laumahierarkian asteikossa alaspäin.
Tämä tumma kaunotar, "pieni hiirenkuonolaisemme", on todella suloinen räpsysilmä ja myös hiljaisin kaikista. "Simpuka"- nimitys on hyvin kuvaava neitokaisellemme. Simpuka yhdellä k:lla, koska täysin mykkä hän ei ole. Simone on myös perheen vahtikoira. Postin saapuminen ilmoitetaan ja ylimääräiset portaikossa kulkijatkin satunnaisesti.
Ainutlaatuista Simpassa on sen tapa tulla johonkin aikaan yöstä viereeni tyynylle nukkumaan ja aina tullessaan ilmoittaa itsestään kirputtamalla korvalehteäni hyvin hellästi pikkuruisilla etuhampaillaan. Olen täysin otettu tästä ainutlaatuisesta huomion osoituksesta!
Simone on reilu laumahierarkian koiravaltiatar. Sen ei tarvitse fyysisesti voimalla ylläpitää asemaansa, vaan pelkkä tuijotus kohteeseen riittää saamaan alempiarvoiset ruotuunsa. Titine-kuopusta toki oli aluksi kurmuutettava ihan fyysisestikin, koska tämä neitokainen omaa sangen voimakkaan ja valtaan pyrkivän luonteenlaadun. Luotan täysin Simonen kykyyn arvioida tuollaiset asiat.
Lopuksi: Saa nähdä onko Simonella tiedossa "yllätys" tämän kesän varalle?
Siitä sitten myöhemmin lisää.
Melanie, ehdottomasti ainoa koirani, ainakin, jos häneltä kysyttäisiin.
"Melskutarallaa", kuten jo lempinimikin kertoo, on äänekäs, joka asiaan kommentoiva, joskus aivan raivostuttavan kovaääninen metelöitsijä. Mutta sitten taas toisaalta hän on niin suloisen hellyyttävä, pehmoinen ja rakastettava ikään kuin oikeasti "ainoa" hauvveliinini.
Ajoittain hän on oikea "bitch" ja sitten taas hetkessä surusilmä spaaanielityttönen! Enimmäkseen juuri tuo halittava surulliskatseinen ja pehmoinen...
Mitä tahansa kysynkään Melskutalta, vastaus tulee ennen kysymyksen loppua kuin hyllyltä vaan!
Tämä näsäviisas söpöläinen elää kuin minulla ei todellakaan olisi muita koiria ollenkaan.
Siitä syystä tämä prinsessani juuri onkin niin ainutlaatuinen ja yllätyksekseni parhaiten totteleva.
Välttämättä en tarvitsisi hänellä remmiä lainkaan tuolla kaduilla kulkiessani. Melanieta kun eivät kiinnosta koirat eivätkä muut ihmiset, tärkeintä on tapittaa minua!
Nuorempana Melanie ei piitannut muista ihmisistä kuin ainoastaan minusta. Nyt iän karttuessa on kuvioon astunut lisää ihmistuttavuuksia, joista Melanie ilostuu. Tavallaan ihan mukavaa todeta, että muutkin ihmiset tulevat Melanien hyväksymiksi.
Melanie on aina valmis tekemään kanssani mitä tahansa! Häntää huiskien, innokkaana katsekontakti minuun koko ajan säilyen, tämä tyttönen on valmis mihin tahansa koetokseen kanssani. Kunhan vain ei kuivia puunlehtiä lennä, niin kaikki sujuu!
Tarvitsen siis ainoastaan oman motivaationi säilyttämisen Melanien kanssa harrastamiseen edes jossain lajissa, niin sittenpä voisimme saavuttaa yhdessä oikeasti kisaillessa vaikka mitä!
Pääasia nyt minulle on kuitenkin, että Melaniella on mukavaa. Silloin on minullakin.
Titine.
Tapaus nimeltä Titine tarvitsee kyllä ihan oman otsikon ja aivan oman päivänsäkin kertoa Hänestä, "Titskutatskustamme". "TiukkaTitinestä". Titutatusta. On se vaan semmoinen pakkaus. Meidän "kuapus".
lauantai 26. toukokuuta 2012
Kesäisissä tunnelmissa luonnossa porukalla
 |
| Simone suloinen niityllä Kuva Leila Lepistö |
 |
| Viisikko luontokävelyllä Kuva Leila Lepistö |
 |
| Titine tiukkana Kuva Leila Lepistö |
 |
| Melskuta tarkkana Kuva Leila Lepistö |
 |
| Viisikkomme matkalaisina, Melanie, Titine, Simone, Iines ja Minni Kuva Leila Lepistö |
 |
| Viisikkomme toisesta kuvakulmasta, Melanie, Titine, Simone, Iines ja Minni Kuva Leila Lepistö |
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Kevättä selkeästi ilmassa!
Eilinen sunnuntai oli kauneimpia kevätpäiviä tänä vuonna.
Oikein odotan eilisen huumassa koulutuskenttämme sulamista ja mukavia hetkiä koirineni rally-tokon salojen parissa.
Koirani puhkuvat keväistä odotusta päästä kirmaamaan kentälle ja samalla tapaamaan koko talven kadoksissa olleita karvaisia tuttujaan.
Rehellisesti jos asiaa pohdin, niin mukava se on minunkin tavata koirallisia kavereitani talven jälkeen...
Yhtään aivan tuoretta kuvaa ei taida nyt löytyä blogiin, jospa joku julkaisematon vielä löytyisi...
Tässä muisteloita Melanien lapsuudesta, prinsessa "mutrusuu" kuvassa noin 7 kuukauden ikäisenä....
Oikein odotan eilisen huumassa koulutuskenttämme sulamista ja mukavia hetkiä koirineni rally-tokon salojen parissa.
Koirani puhkuvat keväistä odotusta päästä kirmaamaan kentälle ja samalla tapaamaan koko talven kadoksissa olleita karvaisia tuttujaan.
Rehellisesti jos asiaa pohdin, niin mukava se on minunkin tavata koirallisia kavereitani talven jälkeen...
Yhtään aivan tuoretta kuvaa ei taida nyt löytyä blogiin, jospa joku julkaisematon vielä löytyisi...
Tässä muisteloita Melanien lapsuudesta, prinsessa "mutrusuu" kuvassa noin 7 kuukauden ikäisenä....