Kummallista, juuri kun alkaa sopeutua jatkuvaan pimeyteen, märkään ja mustaan maahan, niin eikös ala päivät pidentyä ja valoisaa aikaa alkaa olla päivä päivältä kauemmin, hassua. Tuntuu, että koskaan ei ole tarpeeksi hyvää meille sopeutumattomille hitaille, kuten minä. Nyt sitten vihdoin viime yönä paha aavistukseni toteutui: Simone onnistui lopultakin saamaan päätökseen silmälasieni uudelleen muotoilun. Tähän mennessä olen päässyt kriittisellä hetkellä puuttumaan ahkeraan designuurastukseen ja pelastanut mitä jäljellä on.
Viime yö oli sitten kohtalokas, niin minulle, silmälaseilleni kuin myös rahatilanteellenikin.
Köyhä oon ja köyhäks taidan jäädä, mikäli se Simonesta kiinni on. Puolisokeakin olen ilman laseja.
Joku optikkoliike voisi maksaa rojaltteja pienelle silmälasituholaiselleni, elleipä aivan haluaisi tutustua häneen ja hänen muotoiluharrastuksensa syntyjuuriin!
Voisimme kehitellä optikkojen kanssa aivan uuden lajikkeen, joka soveltuisi erityisesti silmälaseja hyödyntäville käyttäjille lemmikiksi.
Sponsoreina tietysti kaikki silmälaseja myyvät tahot.
Taidanpa äkkirikastua! Ainakin, jos mielikuvituksella rahaa saisi aikaan, hih!
No, onneksi en ollut heittänyt pois edellisiä lasejani. Mieli kyllä silloin teki, kun sain uudet lasit. Vanhat Simone jo ehti muotoilla tyyliin: "Eiks vähäsen satu korvien taakse, eiks vaan ja päätä särkee..."
Juu, semmoiset teräspiikit ovat sankojen päät, toden totta. Eivät heti ainakaan päästä irtoa, niin syvään piikit sankojen päissä uppoavat kalloni sisään.
Ainakin huomaa, jos lasit ovat poissa päästä. On niin helpottunut sumea olo ilman niitä. Simonelle kiitokset vaan, minun vika.
Miksi nukuin lasit päässä.
Helppo ne on siitä kaapata ja oli Neiti piilottanut ne patjan ja seinän väliin, etten aivan aamutuimaan alkaisi valittamaan.
Sapuskan jälkeen vasta, taisi Simone tuumia.
Jos uskoisin Joulupukkiin, niin tietäisin ainakin mitä toivoa joululahjaksi!
Mutta kiltti en ole tainnut olla, en ainakaan NIIIIIN kiltti.
Vaikka en Simonelle sanonut mitään, kun löysin ne lasit. Kahden tunnin etsinnän jälkeen. Toiset kaksi tuntia meni vanhojen silmälasien etsintään.
Mitä siinä sitten enää koiranpennun kanssa jutustelemaan.
Itsellä on niin paljon muistettavia asioita. Viime aikoina on alkanut tavaroita ihmeellisesti katoamaan, eikä niitä löydy kuin tuntien etsinnän jälkeen.
Tarttis tehdä varmaan jotain asialle. Jos muistan.
