Hohhoijaa...
Kesälaiskuus on tainnut pureutua meikäläiseen oikein onnekkaasti.
Toisaalta huono omatunto tekemättömistä töistä yrittää masentaa tämän epätodellisen ja tuiki harvinaisen autuuden tilan. Onneksi pystyn tuollaiset painolastit hyvin äkkiä karistamaan niskoistani.
Kesä on kuitenkin niin lyhyt. Se pitää yrittää nuuskutella tajuntaan minuutti kerrallaan ja nauttia joka sekunnista.
Silloin pitää tehdä vain mukavia juttuja. Tiskata ja siivota ehtii sitten syysmyrskyjen aikaan, ettei aika käy pitkäksi.
Nyt voi toteuttaa kaikki pienetkin laiskuuden koukerot ihan luvallisin verukkkkein ja suunnata mielenkiinto kaikkeen sellaiseen mistä tulee autuaan ihana mielihyvän olo.
Olipa se sitten koirien lelluttelua, niiden kera metsissä samoilua tai järven rannalla istuskelua ja koirien pulikoimisen seurailua.
Pääasia itselleni ja koirilleni on kesällä luonnossa oleilu.
Niityillä, rantakallioilla tai metsien siimeksessä verkkaiseen tallustellaan satoi tai paistoi, who cares?
Ah, autuutta ja hiljaisuutta. Siinä unohtuvat kiven koloista hyökkäävät käärmeet, puita kaatavat karhut ja pieniä koiria syövät ilvekset ja samoin ilmoista saalistavat kotkatkin...
Tärkeintä on vapauden ja erämaan tuntu: vain luonto, koirat ja minä.
Taidan todella olla erakoitumassa... mutta onnellisesti.
Joskus vaan haluaa olla hiljaisuudessa, poissa autojen, ihmisäänten, kassakoneiden sun muitten ihmiskeksintöjen tuottamasta melusaasteesta.
Ja nyt koirat, on aika suunnata askeleemme luonnon helmaan.
Tällaisia aatoksia tänään.
