Laumamme uudet jäsenet

Laumamme uusimmat ja nuorimmat tulokkaat esittäytyvät:
Melanie ja Simone.
Ikää 8 viikkoa

Viimeinen yhteinen viikonloppu

Hiukan haikeana pala kurkussa tarjoan penturuokaa pienille Murun nuppusille.
Vääjäämättä yhteinen aikamme alkaa lähestyä loppusuoraa.
Ero rakastamistaan ja jo niin tutuksi tulleista pöhkömöhköistä tuntuu todella surulliselta. Näenköhän koskaan enää näitä nelijalkaisia sulostuttajia?
Saavatkohan ne jokainen mukavan perheen, joka ymmärtää ja rakastaa näitä jokaista, ainutkertaista pientä yksilöä?

Siis itkenkö minä, paatunut elämänkolhuja kokenut, jo viimeistä neljännestä elämän polulla aloittanut matkaaja?
Kyllä, kyyneleitä virtaa ja pala vaan nousee aina takaisin kuristamaan kurkkua.
Nehän ovat koiran pentuja! Hölmö minä!
No entä sitten? Suloisista suloisempia, eläväisiä, pehmoisista pehmoisimpia...
En todellakaan häpeä kyyneleitäni!

Tuleehan minulle tänne pentuset Melanie ja Simone.
Mutta ei niiden tulo ole korvike eikä lohtu näille jäähyväisille.
Näihin naperoihin todella kiintyi, ne kuuluivat perheeseen!

Niiltä myös opin paljon.
Opin arvostamaan pentujen pieniä, mutta niille tärkeitä elämänarvoja.
Opin seuraamaan kuinka aikaisin jo alkaa kamppailu ravinnosta.
Kuinka voimakas on elämän jano. Kuinka kaikki kamppailu nisistä ja ravinnosta pentujen kesken on tärkeää koulutusta tulevaa elämää ajatellen.


Tosiasiat on vaan hyväksyttävä. Kuten pentujen varttuminen ja niiden lähtö maailmalle uusiin koteihinsa.
Ensin kasvattajalle sirutettavaksi ja sieltä sitten aikanaan kukin onnellisena odottavaan uuteen perheeseen, ilostuttajaksi, rakastettavaksi ja koko lopun elämän ajan kumppaniksi.
Haikeaa ja niin lopullista.

Kevät parhaimmillaan

Rentukoita keväisen luonnon helmassa

Mindy Mae ja Ruupe nauttivat keväisestä jokitörmästä.

Tutustuminen Simoneen

Tänään sain ensimmäisen kerran nähdä uuden toisen tulokkaamme Simonen! Onpa hän suloinen!

Simone ja Melanie ensimmäistä kertaa yhdessä. Söpöläisillä ikää vasta neljä viikkoa.

Eihän tuollaisia sulostuttajia malttaisi enää odotella päivääkään!

Tilanahtautta ja muutto väljempiin tiloihin

Pentulaatikon osoittauduttua liian ahtaaksi muutimme väljempiin tiloihin. Nyt on tilaa temmeltää!
Silti pentukasassa on lämmin ja turvallinen nokostaa.

"Kalterit ovat vain hidaste!" tuumaa tämä pieni neiti.

Kaikki hoivaamisessa läsnä

Mukavasti ovat Murun lapsoset saaneet kokoa. Niiden hoitoon onkin osallistunut kiitettävästi koko kööri!
Tuntuu välillä kuin tämä Murun synnytyksen jälkeinen hoito olisikin koko laumamme, minut mukaan lukien,
yhteinen projekti!

Hommat hanskassa!
Pennut ruokittu ja siistitty. Nyt kaikkien on aika ottaa ansaittu lepotauko.
Tosin Mindy Mae on yhä sitä mieltä, ettei tyttärensä Muru osaisi ilman hänen valvontaansa ja marmatustaan kyllä mitenkään hoitaa kuutosiaan.
Nytkin on Mindyn koko ajan huolehdittava, että Muru herää varmasti ajoissa imettämään.

Laumamme Kingi Ruputiti on väsähtänyt alinomaisesta laumansa holhoamisesta, etenkin nyt, kun se on päässyt äkisti laajenemaan.
Uni nyt maittaa Ruupelle nahkaisessa valtaistuimessaan.


Muru on sitä mieltä, että jonkinmoinen yksityisyyskin olisi ihan tervetullutta.
Sorry, Muru! Lapsukaisesi ovat niin suloisia pötkyläisiä, ettei niitä voi olla vähän väliä ihastelematta!
Eipä taida enää mahtua kuin kolme kerrallaan maitobaariin.;-)


Muru ylpeänä esittelee 3 viikkoisia paaperoitaan.

Horteessa horjuen

Vallan kauhean sitkeä influenssavirus kaatoi minut sitten pedin pohjalle, kun juuri oltiin selvitty Murun synnytyksen kiemuroista.
Olipahan virukselle pedattu otollinen perustus iskeä:
kolmen vuorokauden valvominen, kuumassa makuuhuoneessa hikoileminen, parvekkeella vähissä vaatteissa vilvoittautuminen, tuollainen vie hyväkuntoisenkin immeisen voimat. Ruokapuoli valvomisen ohessa oli mitä oli. Siinä olin sitten sopivasti pehmennyt puolustuskyvyttömäksi ja muutenkin oivalliseksi viruksen lisääntymispaikaksi.

Ärhäkkä virus nosti kuumeen neljäänkymmeneen ja pisti lihakset tanssimaan kivusta cha cha chaata...
Horteessa meni kolme päivää. Jotenkin siinä kuitenkin hoitui pakolliset koirien pissatusreissut ja ruokkimiset.

Suurkiitokset ansaitsee äitikoira Muru, joka omatoimisesti pissitti ja kakitti jälkikasvunsa ja huolehti vielä kaikkien tasapuolisesta maidonsaannistakin.
Enpä olisi mitenkään jaksanut säntillisesti valvoa tunnin välein tapahtuvaa pentujen ruokintaa ja pissitys-kakitus toimenpiteitä. Onneksi Muru jaksoi ne tehdä ilman minun valvovaa katsettanikin.

Nyt olen onnekseni vihdoin voiton puolella sodankäynnissä virusta vastaan.
Sairasteluni aikana luontokin on muuttunut oikein keväiseksi.
Ulkona aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja kohta on varmasti lehdet puissa!
Pentuset ovat saaneet massaa ympärilleen kiitettävästi. Melkoisia pötkylöitä niistä on muutamassa päivässä kehkeytynyt.
Pentujen kamppailu maidosta on aika hurjaa! Siinä hitaat saavat tyhjät nisät.
Kymmenen päivää on tänään kulunut Murun operaatiosta.
Tikkien poisto on illalla tehtävä toimenpide.
Uskoisin suoriutuvani siitä melko näppärästi. Muru on rauhallinen ja luottavainen pieni potilas.

Oikeastaan nyt vasta kuumeen hellittäessä otettaan huomaan kevään tulleen ja pentujen asettuneen taloksi makuuhuoneen pentulaatikkoon.
Pentujen kotipesästä ajoittain kuuluvaa mussutusta, vikinää ja mutinaa on mukava kuunnella.

Kun arki ei tunnukaan arjelta vaan tuoksuu pennulta

Ihanan muutoksen näin kevääksi sai aikaan tuo neitokaisemme Murunen.
Pienokaiset tupsahtivat juuri parhaaseen keväisen pentukuumeilun aikaan makuuhuoneeseemme!
Nyt ei mikään veruke saa meikäläistä pysyttelemään yhtään liian kauaa ennen niin houkuttelevan vuoteen uumenissa aamutuimaan.
Ainoastaan kahleet estäisivät minua pomppaamasta sängystä heti herättyäni ani varhain pentuja seuraamaan ja Murua hoivaamisissa "auttamaan"..

Kaikki aika on nyt hyödynnettävä ja otettava tästä harvinaisesta onnen sattumoisesta kaikki irti!

Nyt on nuuhkutettava suloistakin suloisempien vaaveleiden "mammunmaitohengitystä".
On oikein vedettävä antaumuksella sieraimiin tätä viatonta hajua, jota on vaikea kuvata mitenkään. Valitettavasti se muuttuu oleellisesti erilaiseksi, kun ravinto ei ole enää pelkästään emonmaitoa.

Mutta "maitobaaripennun" hengityksen tuoksusta ei voi erehtyä, jos on sellaista joskus nuuskaissut.

"Pennun hengityksen tuoksu antaa lupauksen viehkolla tuulahduksellaan uudesta juuri alkaneesta elämästä"

Paluu arkeen

Pyhien jälkeen alkaa jo melkein toivoa paluuta tavalliseen arkeen ja sen mukanaan tuomiin rutiineihin.
No, mistään pitkään jatkuvista rutiineista ei ole pelkoa. Muru varmasti pitää nopeasti huolen siitä!
Viimeistään sunnuntaina pitää jonkinmoisen ininän ja maiskutuksen rauhoittaa korviamme makuuhuoneeseen kasatusta pentulaatikon uumenista.
Tällä hetkellä Muru makoilee sangen tyytyväisenä omassa uudessa yksiössään ja hänen äitinsä protestoi pentuaitauksen avoimella ovella haukahdellen ja kiukutellen. Luultavasti sitä, ettei itse uskalla mennä tutustumaan pentulaatikkoon Murun maatessa siellä?
No, loppuihan se kiukuttelu, kun itse menin sen omalla luvallani tutustuttamaan Murun pesäpaikkaan. Sitten sen tutkittuaan ei enää kiinnostusta sen kummemmin ollutkaan.

Eiköhän nämä muutamat päivät kulu kuin siivillä. Toivon ainakin.

Toivottavat

Ruputiti, Mindy Mae, Muru ja Ritva

Ruupe voi hyvin taas

Huhtikuu on sitten korkattu ja keväälle annettu virallisesti lupa saapua iloksemme!

Ruupe säikäytti todenteolla takajalkojensa kipuiluilla. Levättyään parin päivän ajan poika oli taas entisenlaisessa vetreässä kunnossa.
Nyt kuitenkin Ruupe popsii ennalta ehkäisevää lisäravinnetta, jonka on määrä pitää vanhenevan koiran nivelet liukkaina ja toimivina.
Kalliita kapseleita ovat nuo lisäravinteet, mutta hinta on toisarvoinen määre, jos ne tepsivät kipuiluihin ja auttavat palautumaan rasituksista.
Kevätkuntoon valmistautuminen alkoi suolistoloisten totaalisella häädöllä kaikkien koirulaisten ruuansulatusjärjestelmistä.
Kurakelien mentyä ohitse on tarkoitus talven aikana turkkiin hankitut rasvat ja kurat siivota perusteellisessa kylvyssä.
Jokaisen cavalierin takut ja elottomat turkit saavat tuta tuoksuvan shampoon ja hoitoaineen, täydellisen harjauksen ja föönauksen!

Kaiken uurastuksen kruunaa sitten koreissa lavastuksissa tapahtuva piinallinen puunattujen cavalierien ikuistaminen digitaaliseen muotoon.
Sen jälkeen nopea kuvien siirto tietokoneelle ja internettiin ainakin omille sivuille todistusaineistona kaikille, että koirani ovat joskus siistejäkin! ;-)

Ruupe sairastaa

Voi kurjuuksien kurjuus!
Vielä sunnuntaina kaikki oli kunnossa cavalierieni kohdalla.
Teimme parin tunnin samoilulenkin lumisilla pelloilla. Aurinkokin pilkahteli ja sää oli keväisen leuto.
Tuo virallisesti oma parivaljakkoni metsästeli harmikseni koko lenkin ajan myyriä!
Ruupe ja Mindy Mae tekivät todellista yhteistyötä: toinen tömisytti lunta myyrähyppelyillään ja toinen kaivoi kuin vimmattu esiin säikähtäneitä myyräpoloja.
Välillä koltiaiset vaihtoivat tehtäviä keskenään.
Sitten kuin yhteisestä sopimuksesta molemmat äkisti kaivautuivat kuin torpedot kohtisuoraan maan uumeniin. Onneksi lunta oli paksulti ja saalis taisi jäädä melko olemattomaksi.

Hauskaa tuntui olevan, ainakin tuolla saalistavalla kaksikolla.

Prinsessa Mujunen tyytyi pysyttelemään laumanjohtajan (minun siis) läheisyydessä. Tämä oli sikäli hyvä, niin pystyin samalla valvomaan mahdollisia väsymisen merkkejä kantavana olevasta pyöreähkö massuisesta Mujusesta.
Eipä väsynyt neito reissussa.

Nälkä kyllä oli kaikilla hirmuinen kotiin saavuttuamme.

Sitten iltaa kohti kotona loikoillessa, ruhtinaallisesti ensin ruokaa nautittuamme, kipeytyivät Ruupen takajalat tai lonkat.
Hyppääminen sänkyyn sujui todella huonosti ja autoinkin useamman kerran sitä nousemaan sohvalle tai nojatuoliin.

Aamuinen ulkoilu maanantaina sujui aika vaivalloisesti Ruupelta.
Portaat kolmanteen kerrokseen olikin hidasta nousua askel askeleelta.
Ei todella lainkaan Ruupemaista käyttäytymistä.

Maanantai vietetiin sitten täysin leväten.
Tiistaiaamu oli lähes maanantain toisinto.
Kipu Ruupen takaraajoissa oli sitkeästi tallella.
Tänään tiistaina menemme sitten Ruupen kanssa eläinlääkärin juttusille.
Ehkä saamme selvitystä ja hoitoa tuohon Ruupen takapään ongelmaan.
Toivottavasti.

Kevään odotus villitsee laumaamme

Kummallista kuinka luonnon herääminen ja ilouutisten samanaikainen kuuleminen antaa uutta puhtia ja laittaa energialataukset sykkimään vielä meikäläisen yli 60-vuotiaankin rinnassa!
Ilouutisemme on tietenkin Muru Prinsessan toivottu ja nyt virallisesti eläinlääkärin ultraäänitutkimuksella toteama raskauden tila.
Murusen massussa siis muhii alkava elämä!

Kuinka uskomattoman hellyyttävää!

Voisinko kuvitella mitään ihanampaa kevään merkkiä kuin pienen cavalierineitosen kasvava pömppömassu?
- En voisi.
Entäpä voisinko kuivitella mitään ihanampaa ilmestystä kesän alkuun kuin suloiset tuhisevat pienet koiranpennuliinit?
- Voisin.
- No mitä sitten?
- Suloiset tuhisevat vaaveilta tuoksuvat cavalierpennuliinit!

Voisinko tämän onnellisempaa kevään 2009 odottelua enää kuvitellakaan?

- Olemme Murun kanssa varmaan yhtä mieltä:
- Tämä on meidän kumpaisenkin onnen täyttymys!

Kohti kevättä mennään

Varma kevään merkki on lumen lisääntyminen!
Sehän vie vanhat lumet mennessään. Pääsiäistä odotellessa päivät kuluvat kuin itsestään. Sittenhän ollaankin jo huhtikuussa ja kevät on jo vauhdilla menneillään.

Näitä pohtiessa koiramäärä on poikkeuksellisesti lisääntynyt viiteen!
Cavaliertrioamme tuli ilahduttamaan tai harmistuttamaan kaksi pomeranian poikaa: "AP", 10 vee ja "Rasse", 4 vee.

Kuvia ja auringonpaistetta odotellessa, toivokaamme, että ehkä huomenna saisimme yhteispotretin aikaiseksi viisikostamme.

Kevät alkaa tänään virallisesti, 1.päivä huhtikuuta

Odotettu vuodenaika on taas alkamassa. Olen oikeasti "kevätihminen". Valitettavasti tuo ihana vuodenaika on vaan niin lyhyt? Juuri kun alkaa tottua elämän heräämiseen, huomaa sen jo kääntyneen kesäksi. Kesä taas enteilee jo syksyn alkamista, masentavaa!
Toisaalta syksyllä poimitaan kevään ja kesän satoa. Se hiukan suuntaa ajatuksia kuolevasta vuodenajasta muualle.

Mutta nyt on otettava kunnolla irti kaikki tästä keväästä.
Kannattaisiko alkaa kevät siivoamalla asuintila? Vai pesemällä pyykit? Komeroita ehtii kyllä järjestellä kurjien kelien säällä.
On se kumma, kun keväällä kaikki kohteet täällä kotona näyttää auringonvalossa siivoamista kaipaavilta? En varmaan ole ainoa joka tupsuttelee pölyjä sieltä sun täältä talven jäljiltä.

Matot kaipaavat jo kesäistä pesua, kukat huutavat mullan vaihtoa.
Koirien turkit näyttävät aika kauhtuneilta talven jäljiltä. Pesurumpa on keväällä täydessä vauhdissa lenkkien jälkeen. Onneksi kura-asuissa on mistä valita.
Kumisaappaat tulevat tutuiksi taas kevään aikana.

Onpa mielenkiintoista seurata kuinka nopeasti ensimmäiset leskenlehdet ilmestyvät tänä vuonna. Viime vuonna bongasin niitä jo helmikuussa.

Runebergin päivänä

Luonnon lumoa helmikuussa

Aivan kuin enkelit olisivat muuntaneet luonnon yön aikana uskomattomaan kauneuteen. Hämmästykseni ja ihastukseni oli niin hätkähdyttävä, että yritin saada tuosta taianomaisesta satumaan lumosta ainakin osan mukaani.

From Koiruudet

From Koiruudet

From Koiruudet

Helmikuu alkoi aurinkoisen lumisissa merkeissä

5.2 Runebergin päivänä juhlimme kahden cavalierin syntymäpäiviä!
Ruupe (Runeberg) täyttää silloin 7 vuotta ja juhlii myös samalla virallista nimipäiväänsä.
Mindy Mae täytti 4 vuotta 30.1. Yhdistämme kahdet juhlat samaan pakettiin.
Muru neiti haikailee hänkin lahjaa ja saa varmastikin osansa tarjoilusta, tottakai.



Ruupe ja Muru tänään keväisillä hangilla



Mindy Mae poseeraa tänään auringon laskussa

Alla Mindy Mae "myyrästää" Muru-tyttären katsellessa polulla.

Tammikuun turinat

Tärkein tapahtuma tammikuussa oli 7.päivä.
Meidän nuorimmainen Muru, täytti 2-vuotta.



Onnittelut Mulumululle!

---

Vuosikin sitten vaihtui, meillä tosin surullisin ja kaipaavin mielin, Ville-Veikon yllättävän poislähdön takia 7.12.

Ajatukset harhailivat koko joulukuun ja blogia en pystynyt kirjoittelemaan oikeastaan ollenkaan.


Joulu meni sikäli mukavasti, että vietimme todella perinteisen joulun. Kuusikin oli koristettu, joulukinkkua ja laatikoita, lohta ja lipeäkalaa...
Kynttilöitä ja tuikkuja.
Joulun tuoksua ja hyvää mieltä.
Isäni oli luonani 7 päivän ajan joulun aatonaatosta uudenvuoden aatonaattoon.
Hän tapansa mukaan lellutteli cavalierejani, erityisesti Ruputitia...
Nämähän eivät ylimääräisistä rapsutuksista kieltäytyneet, päinvastoin!
Välillä tuntui, ettei minulla ole yhtään omaa koiraa, kun kaikki istuivat samalla sohvalla isäni kanssa...

Ilmakin oli mukavan jouluinen, valkoinen maa ja pakkastakin!

Vuoden otimme vastaan kaikki (minä ja kolme koiraa) samassa sängyssä loikoillen ja paukkeita kuunnellen.

Kukaan muu ei säikkynyt, paitsi minä, joka inhoan raketteja!!!



Tammikuu näytti alukuun lupaavalta kireine pakkasineen, mutta juuri nyt sää ei oikein houkuttele.
Mutta kunnon varusteet päälle ja menoksi, mehän emme anna sään lannistaa: urhoolliset ja karaistuneet cavalierini uhmaavat säätä kuin säätä.

---

Joulun odotusta

---